Yhteystiedot

Mira Poikonen
Röysynkulmantie 225 D
25390 Kiikala

Joulukuu 2008

 

 

Ja näin siirryttiin vuoden 2008 viimeiseen kuukauteen.. Ja edelleenkään ei tekemisiä (tekemättä jättämisiä) ole saatu dokumentoitua.. On ollut pikkujouluja ja joulujuhlia..mutta eihän sitä kameraa voi mukana kuljettaa.. Ja jos se on mukana niin ei sitä voi ainakaan käyttää..

 

 

Joulua menimme viettämään Maaningalle.. Alunperin oli ajatus mennä Kuopioon vanhempieni luokse..mutta totesimme pääsevämme kaikki helpommalla kun päräytimme suoraan "maalle".. Ajatus kuudesta koirasta ja useammasta ihmisolennosta kerrostalossa useampana päivänä ei oikein mieltä lämmittänyt..joten valitsimme helpomman vaihtoehdon.. =) Itse pakkasimme ryhmärämän 23. päivän iltana liikkutaloon ja aloitimme "joululoman"..

Perillä olimme yöllä yhden tienoilla..jonka jälkeen liikkutalo pistettiin johdon jatkoksi tuvan pihamaalle ja päät tyynyyn.. Aamulla alkoikin jouluaskareet..joita onnistuneesti saatiin sivusta seurattua.. =)) Ensimmäisenä oli tietysti kuusen haku ja hivenen lumen ihmettelyä pihalla..sopivasti oli satanut aatonaattona reilusti lunta.. =)) Sattuneista syistä (tontti suhteellisen lähellä tietä ja ympristössä lisäksi muita koiria) ei kaikkia koiria voitu pitää "reilusti" ulkona.. Ja kun ulkona koirien kanssa vuorollaan kävi..kamerat olivat sisällä..(varasin mukaan kaksikin kameraa..joista toista käytti pojat ja toinen oli milloin kenenkin kourassa).. =/ Joten meidän omista koirista ei juurikaan kuvia ole..vaan kuvauksen kohteeksi pääsivät ns. uudet tulokkaat ja muuten harvemmin nähtävät toverit..lähinnä sisätiloissa.. Niistä kuvia täällä.. =)

Koiria oli siis kaikkiaan kuusi kappaletta.. Meidän omat Babitz (saarloos wolfhund), Shoot (kääpiöpinseri) ja Muska (dobermann)..kissat saivat viettää rauhallisen joulun kotona.. =) Lisäksi oli äitini tiibetinspanieli Linda, veljeni amstaffi Moriz ja toisen veljeni cavalier Luna.. Viimeisestä kolmikosta esittelyt täällä.. Heidänkin "kansioihin" lisätty joitakin uusia kuvia..=)

Koirien lisäksi kuvatuiksi pääsi joukkio erinäisiä tonttuja.. =) Niistä kuvia tässä.. Loma läheni loppuaan..ja kotiin päin suunnistimme 27. päivä..minun kun piti olla jo sunnuntaina töissä.. Tylsäääääää..... =/ Mutta kaikesta huolimatta..joulu sujui leppoisasti ja ruokaa oli riittävästi.. =) Niinkuin vanhempi lapsukainen oivasti totesi: Tässä joulussa parasta oli ruoka! Onkohan me häntä kotona nälässä pidetty.. =/

 

Toivottavasti teillä kaikilla muillakin on ollut mukava joulu..ja hauska vuoden vaihde.. Meidän vuosi vaihtui rauhallisesti kotona ollessa..josta ei tietenkään mitään dokumenttia ole näytettäväksi.. Mutta ensi vuonna taas jatketaan uusin kujein..tai jatketaanpa vaikka vanhoilla kujeilla.. =) Hauskaa uutta vuotta kaikille..!!! =)